Arvot ohjaavat toimintaamme

Arvot

Sisäinen yrittäjyys

Jussila Groupin työntekijät suhtautuvat työhönsä yhtä sitoutuneesti, innostuneesti ja aloitteellisesti kuin olisivat itse yrittäjiä. Työntekijöille annetaan paljon vastuuta ja he ovat sen arvoisia.

Vastuullisuus

Jussila Group pyrkii liiketoiminnassaan toimimaan mahdollisimman kestävällä tavalla ja sovittamaan yhteen yhtiön ja sen sidosryhmien odotukset ja tavoitteet.

Avoimuus

Jussila Group pyrkii viestimään aktiivisesti ja avoimesti kaikille sidosryhmille toimintansa sekä positiivisista että negatiivisistakin vaikutuksista ympäristöön, talouteen ja ihmisiin.

Jatkuva parantaminen

Jussila Group analysoi jatkuvasti toimintaansa ja tunnistettujen ongelmien perusteella kehittää prosessejaan entistä paremmiksi.

Sisu

Alussa olivat suo, kuokka ja Jussila. Jussila Groupissa on sama periksi antamaton suhtautuminen työntekoon kuin Täällä Pohjantähden Alla -trilogian Jussi Koskelalla.